top of page

TAEKWONDOKURSSIT AIKUISILLE
 
aloita ilman aikaisempaa kokemusta

Taekwondon voi aloittaa myös aikuisena ilman aikaisempaa kamppailulajitaustaa. Herttoniemen Taekwondon alkeiskurssi on tarkoitettu 13 vuotta täyttäneille, ja harjoittelu aloitetaan perustekniikoista oman kuntotason mukaan.

 

Yli 13-vuotiaiden harjoittelu sisältää kattavasti kaikkia taekwondon osa-alueita: asentojen, torjuntojen ja lyöntien lisäksi potkuja, itsepuolustustekniikoita sekä liikesarjoja ja ottelua. Tiivissykkeisellä harjoittelulla tavoitellaan lajissa edistymistä sekä aktiiviharrastajalle riittävän kuntotason ylläpitoa. Kunnon lisäksi harjoittelu kehittää myös liikkuvuutta sekä koordinaatiota.

 

Ei hätää, meidän porukkaan pääsee mukaan kuntoon ja notkeustasoon katsomatta! 

 

Peruskurssien lisäksi tarjoamme vauhdikasta old school taekwondo -meininkiä yli 30-vuotiaille. Hiki kyllä näissäkin treeneissä tulee! Harjoittelussa painotetaan lajia kuntoilumuotona ja nautitaan taekwondon perusharjoitteista suurmestari Dae Jin Hwangin (9. dan) ohjauksessa.

​

Aikuisilla on myös mahdollisuus harjoitella lapsensa kanssa.
Esimerkiksi taapero-taekwondossa ja perhe-taekwondossa huoltajakin pääsee kuntoilemaan ja oppimaan taekwondoa yhdessä lapsensa kanssa.

​

"Huipputreenejä ja ihana henki!"
"Vastaanottava, hyväksyvä, yhteisöllinen ilmapiiri - vaalitaan tätä!"
"Tosi hyvä tunnelma, mahtava ryhmähenki ja hyvät treenien vetäjät!"

Herttoniemen-taekwondo-vyökoe.jpeg

Kokeile taekwondoa maksutta!

Tarjoamme aikuisten alkeiskurssilla aloittaville viikon mittaisen maksuttoman alkeiskurssijakson, jonka aikana voit kokeilla taekwondoa. Lisäksi kaikki alkeiskurssijakson aikana aloittaneet saavat yllätyslahjan! Maksat kurssista vasta alkeiskurssinjakson jälkeen jos päätät jatkaa lajia.

 

Ilmoittauduttehan silti ensin kurssille, jotta sinulle on varmasti paikka varattuna ryhmään ja saat tarkemman kurssi-infon.

_DSF1689.jpg

Taekwondo alkeiskurssi nuorille ja aikuisille

(13-vuotiaat ja vanhemmat)

Opi taekwondon alkeet, saavuta ensimmäinen vyöarvosi ja tule osaksi meidän taekwondoperhettämme!

​

Kurssi alkaa

maanantaina 10.8.2026 klo 19.15-20.15

​

​Harjoitukset 3 kertaa viikossa
(maanantai, keskiviikko ja lauantai)

​​

Paikka

Keinumäenkuja 2, 01510 Vantaa

​

Hinta 177€
(sisältää alkeiskurssin sekä 2kk. harjoitusaikaa kurssin jälkeen eli 59€/kk)

​
Kokeilu
1 viikko maksutta
(ilmoittaudu etukäteen)

​

Alkeiskurssilla opit taekwondon alkeet vain viidessä viikossa ja sen jälkeen voit osallistua kaikkiin nuorille ja aikuisille suunnattuihin harjoituksiin.

​

  • Harjoitusasuksi käy verkkarit sekä t-paita, puvun voit hankkia ennen vyökoetta saliltamme
     

  • Jos yksittäinen harjoituskerta jää väliin, ei hätää! Jos harjoitusaikataulu mietityttää, voit aina keskustella toteutuksesta opettajan kanssa tai s-postilla
     
    taekwondo.herttoniemi@gmail.com
     

  • Taekwondon lisäksi keskitymme tunneilla kohottamaan peruskuntoa sekä liikkuvuutta.​

​

Tarjoamme ensimmäisen viikon kokeilujakson maksutta!

Aikuisten alkeiskurssi järjestetään niin sanottuna intensiivikurssina. Opit neljän viikon aikana kaiken tarvittavan osallistuaksesi ensimmäiseen vyökoeeseesi. Koska kurssi on lyhyt, on tärkeää että pystyt osallistumaan suurimpaan osaan järjestettävistä harjoituksista kurssin aikana.

​

Intensiivikurssin aikataulu:
(merkitse nämä itsellesi ylös)

​

Ti  11.8. klo 20.00-21.00

To 13.8. klo 20.00-21.00

La  15.8. klo 13.00-14.00
Maksuton kokeiluviikko
​

 

Ti 18.8. klo 20.00-21.00

To 20.8. klo 20.00-21.00

La 22.8. klo 13.00-14.00

​​

Ti  25.8. klo 20.00-21.00

To 27.8. klo 20.00-21.00

La 29.8. klo 13.00-14.00

​​

Ti 1.9. klo 20.00-21.00

To 3.9. klo 20.00-21.00

La 5.9. klo 13.00-14.00​

 

Ti 8.9. klo 20.00-21.00

To 10.9. klo 20.00-21.00

vyökoe info tulee myöhemmin

Tikkurila-taekwondo-aikuiset-3.jpg

Todella kiva meininki treeneissä ! Erittäin yhteisöllinen tunnelma!

Tikkurila-taekwondo-aikuiset-1.jpg

Hyvä kun treenit on keskitetty parille päivälle viikossa. Treenit ovat olleet sopivia, kevyestä intensiiviseen.

taekwondo-herttoniemi-harrastus-aikuiselle.jpg

Loistava harrastus hyvine ohjaajineen. Tietoa tapahtumista ja aikatauluista annetaan kiitettävästi.

Taekwondoa värivöille

Oletko palaamassa takaisin lajin pariin pidemmän tauon jälkeen tai vaihtamassa seuraa?


Tervetuloa treenaamaan kanssamme!

​

PALUU PITKÄN TAUON JÄLKEEN

Jos viimeisistä harjoituksista on jo vierähtänyt useampi vuosi kannattaa olla suoraan meihin yhteydessä, niin katsotaan yhdessä kannattaako sun aloittaa alusta intensiivikurssilla vai tuletko suoraan värivöiden ryhmään. Harjoitusmaksun kannalta ei ole merkitystä, aloitatko harjoitukset intensiivikurssin mukana vai suoraan värivöiden ryhmässä.

​

Laita meille viestiä
taekwondo.herttoniemi@gmail.com
tai soita 050-5225917

SIIRTYMINEN TOISESTA SEURASTA

Jos olet siirtymässä harjoittelemaan meille jostakin toisesta seurasta, voit tehdä ilmoittautumisen meille oheisen linkin kautta. Valitse ilmoittautumisen ryhmäksi "muu", ja kirjoita siihen "värivöiden ryhmä"

Tikkurila-taekwondo-aikuiset-1.jpg
Herttoniemen-taekwondo-värivyöt.jpg

Poomse kisaryhmä

Oletko kiinnostunut kilpailemisesta?

Haluatko kehittää perustekniikka-osaamista esim. vyökokeita varten?

Osallistu poomse kisaryhmän treeneihin!

​

Mikä?

Poomse kisaryhmän treeneissä keskitymme liikesarjojen eli poomsen harjoitteluun kilpailumielessä ja pääset halutessasi myös osallistumaan kilpailuihin ympäri Suomea.

​

Mitä?

Harjoittelu koostuu kuntoa ja liikkuvuutta kehittävistä tekniikkaharjoitteista, perustekniikan yksityiskohtaisesta kehittämisestä kilpailuja ajatellen sekä erilaisista esiintymisharjoitteista.

​

Kenelle?

Harjoittelu sopii kaikille liikesarjoista ja kilpailemisesta kiinnostuneille – sekä lapsille että aikuisille. Vähimmäisvaatimuksena vihreä vyö (8kup)

​

Pitääkö osallistua kilpailuihin?

Harjoittelu ryhmässä ei velvoita kilpailuihin osallistumiseen, eli voit osallistua harjoituksiin myös muu tavoite mielessäsi.

​

Milloin treenit?

Perjantai: klo 18.00-19.30
(valmentajana Suomen maajoukkuevalmentaja Essi Labart)

​

Lauantai: klo 14.00-15.00
(valmentajina seuramme pääopettaja Inkwon Hwang sekä Mari-Pauliina Vainikainen)

 

Paljonko maksaa?

Ryhmä on erillismaksullinen, eli harjoitukset eivät sisälly tavalliseen harjoitusmaksuun

​

Harjoitukset perjantaisin: 210€/kausi
Harjoitukset lauantaisin: 120€/kausi
Harjoitukset sekä perjantaisin että lauantaisin: 260€/kausi

​

Kiinnostuitko?
Ilmoittaudu mukaan laittamalla sähköposti 
taekwondo.herttoniemi@gmail.com

Ottelu kisaryhmä

Oletko kiinnostunut kilpailemisesta?

Haluatko kehittää potku- ja ottelutekniikkaa?

Osallistu ottelun kisaryhmän treeneihin!

​

Mikä?

Ottelutreeneissä keskitymme kehittämään potkutekniikkaa sekä otteluosaamista taidon ja taktiikan näkökulmasta. Nämä tunnit valmistavat sinua myös kisoihin osallistumiseen jos se on tavoitteesi.

​

Mitä?

Harjoittelu koostuu kuntoa ja liikkuvuutta kehittävistä tekniikkaharjoitteista. Ottelun taktisista harjoitteista sekä sparrista. 

​

Kenelle?

Harjoittelu sopii kaikille vähintään 13-vuotiaille otttelusta ja kilpailemisesta kiinnostuneille.

​

Pitääkö osallistua kilpailuihin?

Harjoittelu ryhmässä ei velvoita kilpailuihin osallistumiseen, eli voit osallistua harjoituksiin myös muu tavoite mielessäsi.

​

Varusteet?

Ensimmäisille tunneille voit osallistua ilman suojia, mutta omat ottelusuojat on hyvä hankkia mahdollisimman pian. Saat apua suojen hankintaan ohjaajalta.

​

Milloin treenit?

Tiistai: klo 19.00-20.00
(valmentajana Jani)

​

Perjantai: klo 18.00-19.30
(valmentajana Ivan)​

 

Paljonko maksaa?​

Harjoitukset tiistaisin:
sisältyy nuorten ja aikuisten harjoitusmaksuun. Ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.


Harjoitukset perjantaisin:
150€/kausi

​

Kiinnostuitko?
Ilmoittaudu mukaan laittamalla sähköposti 
taekwondo.herttoniemi@gmail.com

Kurssitiedot päivitetty sivulle 1.6.2026

bottom of page